Aloitin joukkuevoimistelun ollessani yhdeksän vuotias Tampereen kisatovereissa (TKT). Nyt olen harrastanut lajia yhteen putkeen noin kahdeksan vuotta. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan. Minä päätin lopettaa tämän kevätkauden jälkeen ja keskittyä opiskeluun. Minua ei tästä eteenpäin enää näe syksyisin ja keväisin kilpailumatolla, mutta tulen varmasti katsomaan kisoja. Kiitos näistä vuosista niin joukkuetovereille ja valmentajille kuin seurallekkin. Monia tuskan hetkiä on ollut ja kyyneleitäkin vierähtänyt, mutta kaikesta on selvitty kovalla työllä ja voimistelun ilolla. Muistot kisoista, treeneistä ja leireiltä säilyvät mielessäni aina. Joukkuevoimistelu oli minun ensimmäinen "oikea" harrastus.
Joukkuevoimistelu on mielestäni yksi maailman kauneimmista ja vaativimmista lajeista. Siinä tarvitaan notkeutta, koordinaatiota, nopeutta, ilmaisullisuutta ja monia muita elementtejä. Suomi onkin menestynyt maailmanlaajuisesti ja voittanut kahdeksan MM-kultaa. Tänä keväänä MM-kisat järjestetään Lahdessa, jonne minäkin olen menossa. Odotan innolla tulevaa kilpailuita!
Joukkuevoimistelu on veressä, eikä siitä luopuminen ole helppoa. (Eikä varmasti muistakaan pitkäaikaisista harrastuksista.) Mutta onneksi siihen on "lääke", nimittän kisat. Niitä aion seurata lopettamisesta huolimatta. Ja joukkuekavereihin pidän edelleen yhteyttä. Valitettavasti minulla ei ole mikäänlaista materiaalia kevään kisoista, mutta sen verran voin sanoa että sekä joukkue että valmentajat olivat koko kauteen tyytyväisiä. Tähän on hyvä lopettaa.
Nähdään syksyllä kisoissa!
-Iisa
