Kauas pois

Huomenna mun ja mun perheen elämä muuttuu kertaheitolla. Huomenna me pakataan autot kaikilla kamoilla ja lähdetään ajamaan pohjoiseen. Huomenna me istutaan uuden kodin lattialla ja mietitään mihin noi huonekalut oikein laittais. Huomenna kaikki on toisin.

Suuntana on Jyväskylä.

Noin puolitoista vuotta sitten äidille ja isälle kerrottiin, että heidän työt siirtyy Tikkakoskelle elokuussa 2013. Sen jälkeen ollaan mietitty kaikkia vaihtoehtoja asumisen suhteen. Jääkö äiti ja me lapset Tampereelle ja isä käy Tikkakoskella töissä? Vai lähteekö molemmat vanhemmat Keski-Suomeen ja lapset käy koulun loppuun Tampereella? Vai mennäänkö koko perhe yhdessä?
Päätettiin pitää perhe kasassa ja lähdetään kaikki Jyväskylään. Heti oli selvää, että Tikkakoskelle me ei muuteta. Se on pienempi paikka kuin Hervanta! Ja bussejakin kulkee todella huonosti. Jyväskylä on sentään yksi Suomen suurimmista kaupungeista, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut. Varsinkaan Tampereella asumisen jälkeen.

Sitten alkoi asunnon etsintä. Vuokralle vai oma kämppä? Keskustaan vai kauemmas? Tarjolla oli kalliita asuntoja liian kaukana keskustasta. Me halusimme mahdollisimman lähelle keskustaa. Julkinenliikenne kun on Jyväskylässä tunnetusti huonompaa kuin Tampereella. No loppujen lopuksi meitä onnisti. Vuokra-asunto Lutakosta, kerrostalon ylinkerros ja hiukan isompi kuin nykyinen asunto. Keskustaan on noin kilometri ja uimaranta on todella lähellä.

En halua muuttaa Tampereelta pois. En halua muuttaa "pieneen" Jyväskylään. Eihän kukaan haluaisi. Täällä on kaikki sukulaiset, ystävät, koulu, tutut tavat ja ympäristö,... Mutta pakko on. Eihän töistä voi kieltäytyä. Pitää olla kiitollinen, että töitä on tarjolla.

Mua pelottaa. Vasta vuosi sitten kun alotin lukion, menin uuteen kouluun, luokalle josta en tuntenut ketään. Sain vuoden aikana niin hyviä kavereita ja nyt joudun lähtemään. Taas mä joudun meneen uuteen kouluun ja tutustuun uusiin ihmisiin. Ja mikä pahinta, ne kaikki tuntee jo toisensa. Hyväksyykö ne mut joukkoon? Jäänkö mä ulkopuoliseksi? Mun pitää omaksua uudet tavat, ihmiset ja ympäristö. Niin koko perheen pitää.

Toisaalta haluan muuttaa uuteen asuntoon ja sisustaa mun huoneen. Saada vähän maisemanvaihdosta. Saan mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä elämän eri näkökulmasta. Saan mahdollisuuden erilaiseen elämään. Nykyään on niin helppo pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin vaikka sähköpostilla ja Facebookissa. Ja Tamperehan on vain kahden tunnin ajomatkan päässä. Eikä sitä tiedä minne mä suuntaan opiskeleen lukion jälkeen, kenties Tampereelle.

Rippijuhlien jälkeen ollaan pakkailtu ja huomenna tulee muuttoauto. Haikeelta tuntuu. Mutta odotan tulevaisuutta innolla.

Kaikki laatikot on jo tyhjillään

-Iisa